TUOTANNOSSA TAPAHTUU

EHDOTETUT KUVAUSPAIKAT

MIKÄ ON 48 PÄIVÄN ELOKUVA?

Elokuussa alkaa taistelu aikaa vastaan. Tule mukaan vaikuttamaan siihen, minkälainen elokuva saa ensi-iltansa 48 päivää myöhemmin!

Uneton48 Goes Long on täysin uudenlainen elokuvaprojekti, jossa tehdään kokoillan elokuva nopeaan tahtiin yhteistyössä yleisön kanssa. Haluamme haastaa perinteisen tuotantomallin ja kokeilla, miten pitkän elokuvan tuotannosta voisi tehdä yleisölle avoimen ja osallistavan kokemuksen – ja nähdä millainen elokuva näin syntyy.

Esituotanto alkoivat heinäkuussa 2015, kuvaukset käynnistyivät elokuun 8. ja valmis leffa saa ensi-iltansa 48 päivää myöhemmin 25. syyskuuta Rakkautta & Anarkiaa -festareilla sekä verkossa Elisa Viihteellä.

Elokuvantekoprosessi on alusta lähtien yleisölle avoin ja osallistava. Yleisö voi ehdottaa elokuvaan kuvauspaikkoja tai tarjoutua näyttelijäksi. Myös käsikirjoitus on vapaasti luettavissa ja kommentoitavissa.

Yhteisörahoituskampanja

48 Päivän elokuvan tuotantokuluja ja Uneton48 Goes Long -projektin jatkumista varten järjestetään 7. elokuuta alkaen 48 päivän yhteisörahoituskampanja suomalaisessa Mesenaatti.me-palvelussa. Voit osallistua tuotannon ja yhteisöllisen elokuvan tukemiseen tästä:

TUE 48 PÄIVÄN ELOKUVAA

Tulevaisuus

Uneton48 on koko toimintansa ajan pyrkinyt tuomaan mahdollisuuksia kotimaisille elokuvantekijöille. 48 päivän elokuva on pilottihanke, ja vuonna 2016 tavoitteena on, että 2-3 Uneton48 kilpailun finalistijoukkuetta pääsee tekemään pitkän elokuvan.

Mikä on Uneton48

Uneton48 on Suomen suurin elokuvakilpailu – ainutlaatuinen yhdistelmä fyysisiä tapahtumia sekä TV- ja online -aktiivisuutta. Kilpailun nimen mukaisesti joukkueilla on 48h aikaa tehdä oma lyhytelokuva alusta loppuun. Vuodesta 2008 järjestetty kilpailu houkuttelee vuosittain yli  2 000 aktiivista elokuvantekijää Helsingistä Inariin.

Uneton48 nettisivut. Uneton48 finalistit 2015. Katso myös Uneton48 Leffakoulut (syksy 2015).

OSALLISTU

AIKATAULU

(PÄÄTTYNYT) OPEN CASTING

(PÄÄTTYNYT) OPEN LOCATION SCOUTING

(PÄÄTTYNYT) PAKOLLINEN REPLA

(PÄÄTTYNYT) OPEN SCRIPT DEVELOPMENT

7.8. ELOKUVAN NIMI JULKAISTIIN

(PÄÄTTYNYT) YHTEISÖRAHOITUSKAMPANJA

(PÄÄTTYNYT) JÄLKITUOTANTO

25.9. ENSI-ILTA

KATSO AIKATAULU

FEATURED IN

Yle Puhe
Metro
City
YleX
hs-logo

OSALLISTU ELOKUVANTEKOON!

Elokuvan jokaisessa tuotantovaiheessa on omat osallistumismahdollisuutensa. Voit esimerkiksi ehdottaa kuvauspaikkoja ja pakollisia repliikkejä, kommentoida käsikirjoitusta tai tarjoutua näyttelijäksi / kuvausryhmän jäseneksi.

Julkaisemme avoimia osallistumiskutsuja näillä sivuilla ja sosiaalisessa mediassa koko projektin ajan (heinä-syyskuu 2015).


SUPPORTED BY

helsingin-kaupunki-250x100
Kamppi
whitepoint
expert
elisa-250x100
blockbusters
sixt
bright
angelfilms-150x100
ekoenergia
radio-helsinki
silent-paprika-films
uneton48-150x100
sons-of-lumiere
mesenaatti
castbook

After you have typed in some text, hit ENTER to start searching...

IN ENGLISH

48 Day Film